Nuoren miehen kirkkaankeltainen Louis Vuitton -piraattipikeepaita loistaa kirkkaana pimeydessä. Hän ottaa muutaman askeleen ja lyö penkillä istuvaa nuorta naista nyrkillä lujaa päähän. Seuraavaksi iskuja satelee selkään ja mahaan. Nuori nainen kyyristyy puupenkillä kaksin kerroin ja alkaa itkeä.
Mies huutaa naiselle silminnähden vihaisena ja humaltuneena ja yrittää raahata hänet mukanaan parin metrin päähän ovesta sisään puuhökkeliin. Nainen ei suostu etenemään. Ehkä hän tietää että sisätiloissa, ulkopuolisten katseiden ulottumattomissa, tapahtuisi jotain vielä paljon pahempaa. Toisaalta nainen ei myöskään pyri pakenemaan. Seuraavaksi mies ryntää hänen kimppuunsa ja yrittää kuristaa.
Tällaisen näyn jouduin kohtaamaan, ensimmäistä kertaa elämässäni, edellisiltana kotini viereisellä kadulla, kun olin työkaverini kanssa palaamassa Bujumburan keskustasta illanvietosta. Näky oli järkyttävä. Pariskunnan lähettyvillä oli useita miehiä, mutta he eivät tehneet mitään lopettaakseen pahoinpitelyä. He kertoivat, että nainen oli jäänyt kiinni pettämisestä. Seurattuamme tilannetta tovin ja työkaverini yritettyä suusanallisesti puhua järkeä miehelle emme mekään lopulta tehneet mitään. Tilanteen vaikuttaessa hieman lientyneen ajoimme pois.
Tuossa hetkessä minulle avautuivat ovet ja syttyivät valot kaikkiin niihin suljettuihin tiloihin ja varjoisiin nurkkiin, joissa sukupuolittunutta väkivaltaa tapahtuu, paitsi Burundissa, myös Suomessa ja kaikissa maissa tältä väliltä. Onhan esimerkiksi EU:ssa nykyisen tai entisen kumppanin fyysisesti tai seksuaalisesti pahoinpitelemäksi päätyneiden naisten osuus sama kuin Burundissa (22%), Pohjoismaiden ”johtaessa” tätä tilastoa. Suomessa lukema on 30%.
Ei ole ehkä ihme, että tuon näkemämme jälkeen viimeisenä mielessäni oli reppuni, joka tietokoneineen unohtui työkaverini auton takakonttiin. Suunnittelemani verotus- ja vakuutuskorvaustalkoot jäivät siis väliin ja viikonloppuni on mennyt tuota ”vauhdikasta” perjantai-iltaa sulatellessa. Valveilla ollessani pohdin missä nuori nainen mahtaa olla nyt, mutta tapahtuma ei ole tullut uniin, vaan olen kuin olenkin saanut nukuttua pois viimeisiä rippeitä viime viikonloppuna diagnosoidusta ruokamyrkytyksestä sekä viime öiltä kertynyttä univelkaa. Jostain minulle tuntemattomasta syystä täällä naapurustossani soi musiikki lujaa jopa arki-iltoina ja -öinä.
Slam-runoutta ja kansainvälistä vaihtoa
Mutta kuten viisas lukija on tähän mennessä voinut päätellä, on hyviäkin asioita tapahtunut: pari viikkoa sitten aloitin vapaaehtoistyöt paikallisessa Spring Communities -nimisessä lasten ja nuorten järjestössä. Vaikka toimistolle spontaanisti ilmaantunut muzungu herätti hämmennystä, suhtauduttiin minuun avoimesti ja aloitin työt jo samalla viikolla.
Tähän mennessä olen autellut etupäässä viestinnässä. Kuten monella muulla, myös tällä järjestöllä on vain yksi viestijä, apunaan graafinen suunnittelija ja osa-aikainen videoammattilainen. He ovat osaavaa porukkaa, sillä Spring Communities hoitaa viestintää ja markkinointia burundilaiseksi järjestöksi harvinaisen laadukkaalla ja raikkaalla otteella. Olen ehdottanut, että järjestön kannattaisi enemmän painottaa kanavissaan kotimaisuuttaan, jotta käy selväksi, että sliipatun brändäyksen ja englannin kielen takaa löytyy myös vahva paikallisen kontekstin tuntemus.
Olen päässyt SC:n kenttäporukan kanssa nyt myös useamman kerran kouluun käymään. Nuorten tapaaminen on ollut inspiroivaa. Kun esittelin itseni eräälle SC:n koordinoiman iltapäiväkerhon ryhmälle, he vastasivat tulevansa joku päivä puolestaan Suomeen vapaaehtoistöihin. Todella toivon että tulevat, saatoin todeta että tarvetta olisi, nähtyäni Happy-nimisen nuoren vaikuttavan slam-runoesityksen. Happy kertoi, yhtään nolostelematta, että oli saanut inspiraation rakkausaiheiseen runoon Céline Dionin kappaleesta.
Happy on yksi niistä 11 burundilaisesta nuoresta, jotka ovat päässeet SC:n mukana Belgiaan tapaamaan sikäläisiä koululaisia. Joukko belgialaisia nuoria on vastaavasti käynyt Burundissa. Tärkeää vaihtoa. Tai ainakin itse olen jälkikäteen miettinyt, että olisi ollut terveellistä altistua erilaisille vaikutuksille aiemmin, ennen kuin 25-vuotiaana lähdin ensimmäistä kertaa Afrikkaan, jälkikäteen ajatellen hävettävän ennakkoluuloisilla odotuksilla varustettuna.
Slam-runouden lisäksi iltapäiväkerhon ohjelmassa oli tutustumisleikkejä ja keskustelua aiheesta ”Toteutuvatko naisten oikeudet Burundissa?”, kahden oppilaiden joukosta valitun vetäjän johdolla.
Ruokaa, ei aseita
Toiminnallaan Spring Communities pyrkii muun muassa ehkäisemään koulun keskenjättämistä, edistämään harrastustoimintaa ja tukemaan oppilaiden parempaa koulumenestystä. Yksi konkreettisista toimintatavoista on Suomenkin kehitysyhteistyössään vaalima kouluaterian tarjoaminen köyhien alueiden kouluissa. Monet lapset näillä alueilla lähtevät kouluun aamuisin tyhjin vatsoin, eivätkä ilman erikseen tuettua ateriaa syö mitään myöskään koulupäivän aikana. Voin ainoastaan kuvitella, millaista opettajan työ on tyypillisesti 60-70 oppilaan luokissa nälkäisiä lapsia kaitsiessa.
Toinen oivaltava SC:n toimintamuoto on liikkuva parturi. Tässä ohjelmassa kenttätyöntekijät jalkautuvat köyhien alueiden kouluihin tarjoamaan parturin lisäksi hygieniapalveluja ja -tietoa. Lasten usein kengättömiä jalkoja pestään ja kynsiä leikataan. Heille kerrotaan, miten ja miksi henkilökohtaisesta hygieniasta tulee huolehtia. Heille tarjotaan hygieniatuotteista koostuva aloituspakkaus, sillä kun perheellä ei ole rahaa myös peseytymisestä tingitään. Tämä on käynyt minullekin selväksi, sen verran usein olen täällä haistellut vastaantulevien ihmisten pitkälle tuulahtavaa hienhajua ja nähnyt likaisia vaatteita niin lasten kuin aikuisten yllä.
Vaikka yleistä, ongelmat henkilökohtaisen hygienian ylläpitämisessä voivat aiheuttaa stigmaa ja häpeää köyhässäkin maassa. Sairastelusta ja muista fyysisistä pulmista puhumattakaan.
Kiertotaloutta ja ihmisoikeuksia
Kouluvierailujen lisäksi olen omalla Spring Communities -urallani tähän mennessä työskennellyt muun muassa vuosiraportin (viimeaikainen viestintäyksiköiden päänsärky organisaatioissa eri puolilla maailmaa), verkkosivujen ja varainkeruuesittelyn parissa. Jälkimmäistä työstäessäni olen kohdannut käytännössä Burundia koskevan datapulman: tästä maasta on vaikea löytää tietoa, varsinkaan ajan tasalla olevaa, niinkin tutkittuun teemaan kuin koulutukseen liittyen. Burundissa ei myöskään ole esimerkiksi tehty Afrobarometerin mielipidemittauksia vuoden 2014 jälkeen, eikä maa ole mukana jälleen tällä viikolla julkaistussa vuosittaisessa onnellisuusraportissa. Me suomalaiset voimmekin hämmennyksen tilassamme huokaista helpotuksesta; eihän voi puhua maailman onnellisimmasta maasta, kun listalla ei ole kaikkia maailman maita.
Toivon lähiviikkoina pääseväni tutustumaan lähemmin myös Spring Communitiesin nuorten yrittäjyyttä ja työllisyyttä edistävään toimintaan. SC on äskettäin aloittanut projektin, jossa nuoria kannustetaan muovinkierrätykseen. Bujumburaan saapui tällä viikolla Kiinasta kone, jonka avulla nuorten keräämästä muovista voidaan valmistaa kotimaisia kuulakärkikyniä. Lisäksi projekti tukee nuorten luovaa yrittäjyyttä, sillä muovista voidaan valmistaa erilaisia käsityö- ja taide-esineitä, jopa huonekaluja. Kiertotaloutta parhaimmillaan.
Tärkeä osa SC:n työtä on myös ihmisoikeuksien ja tasa-arvon edistäminen. Perjantai-illan kohtauksen kummitellessa mielessäni tuntuvat nämä teemat ja toimet yhtäkkiä merkityksellisiltä aivan uudella tasolla.
Anna Burundissa 
Jätä kommentti