Bujumbura city girls

Muutoksen tuulet puhaltavat: minusta tuli viikko sitten Burundin pääkaupungin Bujumburan asukas!

Gitegan vuokraisäntäni ja hänen sukulaispoikansa avustuksella, sekä tietysti sopivan välityspalkkion vauhdittamana, löytyi nopealla aikataululla Kinindon kaupunginosasta läheltä Tanganjika-järveä yhden makuuhuoneen asunto kuuden asunnon kerrostalon toisesta eli ylimmästä kerroksesta.

400 dollarin vuokraan sisältyy wifi, ilmastointi ja kuuma vesi. Siis silloin kun ei ole sähkö- tai vesikatkoksia, joita täällä tuntuu esiintyvän useammin kuin Gitegassa. Käyn toistaiseksi päivittäistä kamppailua muurahaisia vastaan, ja kylpyhuoneessa leijuu vieno viemärin haju, mutta kaikkiaan olen varsin tyytyväinen uuteen asumukseeni.

Kinindo ei ole aivan lähellä keskustaa, mutta osasin jo tällä viikolla ajella — lukuisien minua neuvoneiden avuliaiden ihmisten ansiosta — paikallisbussilla keskustasta kotikulmille. Haaveeni on voida mainostaa, että tunnen Bujumburan joukkoliikenteen kuin omat taskuni. Mutta siihen on vielä sananmukaisesti matkaa.

Uusia mahdollisuuksia

Hyvästit Souavis-apulaiseni ja Oscarin tyttöjen kanssa olivat haikeat, mutta täällä minulla käy päivittäin sympaattisen oloinen, lempeästi hymyilevä Constance-niminen siivooja, joka Souavis’n tapaan laulaa työtä tehdessään.

Päätökseni muutosta kypsyi vähitellen tammi-helmikuun aikana, kun kävi selväksi, että Oscarilla on nyt monta Ecofitextiä tärkeämpää prioriteettia, ei vähäisimpänä lähestyvä perheenlisäys ja mahdollinen uuden kodin etsiminen.

Yhteistyömme kuitenkin jatkuu, ja minun muuttoni Bujumburaan tuo uusia mahdollisuuksia myös Ecofitextille. Tällä viikolla kävin ympäristöministeriössä kokoustamassa kansallisesta kiertotaloustiekartasta, jota Oscar on kiitettävällä kärsivällisyydellä pyrkinyt edistämään. Epäselvyyksiä tuntuu olevan vielä matkan varrella, mutta lähemmäksi strategian todellista etenemistä ollaan pääsemässä.

Ummikkona paneelissa

Muutama viikko sitten matkasin vielä hotellireissulle Gitegasta Bujumburaan, World Future Active -järjestön nuorten ja naisten yrittäjyyttä käsittelevään tilaisuuteen. Minut oli kutsuttu puhujaksi paneeliin, jonka aiheena oli ympäristöalan yrittäjyys.

Paikalla tapahtumassa oli noin 70 henkilöä nuorten ja naisten yrittäjyysverkostoista, mikrolainaorganisaatioista, suurlähetystöistä ja YK-järjestöistä, sekä kaupungin edustajia. Sokerina pohjalla iltapäivästä paikalle saapui seisovien aplodien saattelemana Burundin ombudsman Aimée Laurentine Kanyana, joka siis miehekkäästä tittelistään huolimatta on nainen.

Ombudsmanin oli tarkoitus osallistua samaan paneeliin minun, naisjärjestön edustajan sekä mikrolainaorganisaation johtajan kanssa, mutta koska hän on arvoasteikossa niin paljon meidän kaikkien yläpuolella, järjestettiin hänelle erillinen puheenvuoro paneelimme jälkeen. Radiopuhelinta pitelevä turvamies ja älypuhelinta pitelevä assistentti pysyttelivät koko ajan vain muutaman metrin päässä esihenkilöstään. Jopa ainoa paikalla ollut musungu eli minä jouduin väistymään istumapaikaltani turvamiehen tieltä.

Ombudsman, selvästi korkealle arvostettu hahmo Burundissa, käsittelee työkseen erilaisten yhteisöjen välisiä erimielisyyksiä sekä muun muassa oikeustuomioista tehtyjä valituksia. Suomalaistermein — yhtä vanhanaikaisesti — siis kai oikeusasiamies tai -kansleri?

Ombudsman Kanyana, kuten moni nuori yrittäjäkin, piti tilaisuudessa silminnähden inspiroivan puheenvuoron. Minä en niistä ymmärtänyt kuin muutamat ranskaksi lausutut termit, koska järjestäjät päättivät viime hetkellä ennen tilaisuuden alkua vaihtaa tilaisuuden kielen ranskasta kirundiksi. Olen iloinen tästä päätöksestä, sillä näin viestien läpimeno pääkohderyhmälle — paikalla olleille nuorille — oli huomattavasti todennäköisempää. Mutta oma jännitykseni elämäni ensimmäisestä ranskankielisestä paneelipuheenvuorosta vaihtui alisuoriutumisen tunteeksi, kun muut panelistit ympärilläni puhuivat kirundia eikä minulla ollut aavistustakaan mitä he sanoivat.

Toivon kuitenkin, että jokunen yleisöstä kuuli ja ymmärsi pääviestini: kansainvälisen työjärjestö ILOn vuonna 2018 julkaiseman raportin mukaan vuoteen 2030 mennessä maailma tarvitsee vähintään 24 miljoonaa uutta ympäristöalan asiantuntijaa, ja Accenture-konsulttifirman laskelmien mukaan kiertotalous tarjoaa 4,5 biljoonan dollarin edestä taloudellisia mahdollisuuksia. Mikäli Afrikassa ei lähdetä hyödyntämään ja edistämään vihreän siirtymän mahdollisuuksia, vaan perustetaan talouskasvu ja köyhyyden vähentäminen tähän mennessä totuttuun tapaan mineraalivarantoihin, öljyyn ja kaasuun, on riskinä nykyistäkin pahempi kehityksen kelkasta jääminen, kun vauraat maat pyrkivät irtautumaan fossiilisista polttoaineista ja kehittämään vaihtoehtoja vihreään siirtymään tarvittaville harvinaisille maametalleille.

Vaikka Donald Trump ja valitettavan moni muukin nykypoliitikko pyrkii hidastamaan suuntausta planeetan rajoissa elämiseen, muutos on jo meneillään, ja nimenomaan Burundin pitäisi olla vauhdittamassa sitä, sillä maa on listattu 22. sijalle maailman ilmastonmuutokselle haavoittuvimpien maiden joukossa.

Mainitsin myös, että koska Burundissa maanviljelyä harjoittavat perinteisesti ja pääosin naiset, voisi nimenomaan heillä olla ympäristöön ja kiertotalouteen liittyviä ideoita ja innovaatioita. Kysyttäessa keinoja naisten ja nuorten voimaannuttamiseksi totesin, että jokainen meistä voi vaikuttaa: voimme arjessamme pyrkiä kannattamaan nuorten ja naisten liiketoimintaa, voimme kokoontumisissa ja tapahtumissa vaikuttaa siihen, että myös naiset pääsevät ääneen, ja voimme ohjata lapsia ja nuoria ennakkoluulottomasti ja sukupuolineutraalisti erilaisten harrastusten ja oppiaineiden pariin.

Yhtenä käytännön esimerkkinä mainitsin tansanialaisen valokuvaajan, jonka palkkasin edellisessä työssäni erääseen projektiin. Hän toi kuvauskeikoille aina mukaan nuoren, valokuvaajan ammatista haaveilevan naisen assistentikseen, jotta näillä naisilla olisi mahdollisuus saada jalkaa ovenväliin muuten miesvaltaisella alalla.

Muistutin myös, että Afrikassa harjoitetaan perinteisesti ja edelleen, pääosin pakon sanelemana, paljon arjen kiertotaloutta, joskin se on täälläkin katoamassa jonnekin muoviroskan ja huonolaatuisten kiinalaistuotteiden loputtomaan tulvaan. Vähiten kehittyneiden maiden kuten Burundin kannattaisi kääntää tämä pakko hyveeksi, mikä tarjoaisi mahdollisuuden toimia kiertotalouden globaalina edelläkävijänä sen sijaan, että Afrikka tulee tällekin alalle viimeisenä, maksamaan länsimaiden tai Kiinan kehittämistä palveluista ja osaamisesta.

Matkalla kiertotalouteen tarvitaan myös kumppaneita ja rahoitusta, ja näiden saavuttamiseen työkalun tarjoaa kansallinen kiertotaloustiekartta. Tiekarttaan kirjataan nykytilanne, toivottavaan tilanteeseen tarvittavat projektit ja dollarit, sekä ennuste toivottavan skenaarion maalle tuomista tuloista ja liiketoimintamahdollisuuksista. On hedelmällisempää mennä rahoittajien puheille tällaisen prujun kuin ojennetun tyhjän kämmenen kanssa.

Toisaalta myös rahoittajien tulee tähän asti kokemani perusteella kohentaa ympäristöalan, ja erityisesti ympäristöalan liiketoiminnan ja innovaatioiden osaamistaan, niin että rahoitusta lähtee oikeasti virtaamaan uusiin ideoihin. Samaa mieltä kanssani on muun muassa Amir Lebdioui. Koko yhteiskunnan tulee muuttua, jos todella haluamme hidastaa ilmastonmuutosta ja luonnon köyhtymistä.

Olin liikuttunut ja iloinen siitä, että WFA oli tähän paneeliin valinnut puhujiksi kaksi naista ja yhden miehen, ja vieläpä moderaattoriksi karismaattisen naispuolisen harjoittelijansa Romainen. Taisi olla ensimmäinen kerta kun näin niin monta naista lavalla Burundissa yhtä aikaa, jos ei kirkkokuoroja lasketa.

Burundilaista kulttuuria, monessa muodossa

Eilen pääsin todistamaan lisää naisenergiaa, kun — kukapa muu kuin — Romaine vei minut naistenpäivän rientoihin. Jo ennen tapaamistamme, Café Gourmandiin kurvatessani, havainnoin Bujumburan keskustassa sinne tänne iloisena virtana kulkevia naisjoukkoja, identtiset mekot yllään, kepeää ja esteettistä tunnelmaa sateen jälkeiseen harmaaseen ja betoniseen katukuvaan tuoden.

Ensimmäiseksi Romaine vei minut paikallisen pankin pihalle naisten käsityömyyjäisiin, missä hänellä oli paljon tuttuja, sillä myös hänellä itsellään on reppuja, korvakoruja ja vaatteita valmistava yritys Elles Africa. Myyjäisissä tapasimme myös Romainen miespuolisen taiteilijaystävän, joka tekee työkseen muotokuvia ja kuulakärkikynäteoksia.

Ostoskierroksen — Romaine osti siskonlapsille eläinaiheiset lyijykynät, minä tyydyin jututtamaan naista, joka käyttää valmistamissaan ihonhoitotuotteissa Togosta tuotua karitevoita — ja naistenpäivän pinkin kuvaussession jälkeen seuraamme liittyi Romainen toinen miespuolinen kaveri Ismaël, ja ennen kuin ehdin huomatakaan olin mukana Ismaëlin videoblogissa, keskustelemassa kulttuurista ja naisten oikeuksista Burundissa ja Suomessa.

Jatkoimme lennosta Ranskan kulttuurikeskukseen, vain puoli tuntia myöhässä, seuraamaan teatteriesitystä, jossa viisi burundilaista naista esitti monologin, slam-runouden ja musiikin tehokeinoja hyödyntäen viisi eri tarinaa työnteosta, köyhyydestä, äitiydestä, perherooleista, parisuhteista, alkoholismista, pettämisestä ja epätasa-arvosta. Esitys oli rohkea, ja yleisö eli suomalaista hämmästyttävällä tavalla siinä mukana.

Myös kulttuurikeskuksella Romainella oli paljon tuttuja, onhan hänellä kokemusta niin keskuksen teatterikerhosta, slam-runoudesta kuin toimittajan työstä. Instituutin baaarissa ehdimme keskustella hetken burundilaisen journalismin tilasta ja yrittäjyydestä, hörppiessämme luomuananasmehua, jonka muuten uskon olleen peräisin Aimén tilalta. Mutta pian matka jo jatkuikin Arena-ravintolaan illan kruunanneeseen naistenpäiväkonserttiin.

Burundilaiset naiset ovat päivänsä ansainneet

Arenassa esiintyivät muun muassa burundilaiset naispuoliset supertähdet Makarena ja Esther Nish, ja mc:nä toimi selvästi Burundin oman CKayn virkaa toimittava mediahahmo Shabir Cubahiro eli Kaboss.

Illan aikana opin, että burundilaisessa konsertissa kuka tahansa yleisöstä voi liittyä artistin seuraan lavalle, viemään rahaa ja tanssimaan. Todistimme muutamat leuat loksauttavan näyttävät twerkkaukset, kun valtaviin naistenpäiväkankaasta valmistettuihin mekkoihin pukeutuneet mammat liikuttivat muhkeita takapuoliaan lavalla kuin ne olisivat olleet irrallaan muusta kehosta.

Myös Esther Nishin vartalonmuotoja nuoleva valkoinen, burundilaisittain varsin korkealle asettuvalla halkiolla varustettu iltapuku näyttäytyi minulle upeana aidon naiseuden julistuksena, vastakohtana eurooppalaisille ja amerikkalaisille konserteille tai gaaloille, joissa vastaavia luomuksia nähdään vain nuorten petite-kokoisten eli anorektisten naisten yllä. Huomattavana, edelleen sydäntäni läikähdyttävänä poikkeuksena Mariah Careyn vuoden 2016 konsertti edesmenneellä Hartwall-areenalla. Tuolloin pääsin toteamaan henkilökohtaisesti, että muutamista lisäkiloista ja -vuosista huolimatta Mariah’lla ei ollut tarvetta piilottaa muotojaan.

Eilisessä konsertissa pääsin minäkin tanssimaan ja kokemaan yhteyden muiden naisten kanssa. Yhtäkkiä ei väsyttänyt ollenkaan, vaikka operoin passionhedelmämehun ja veden voimalla.

Huomasin tuijottavani alituiseen, mahdollisesti suu auki, edessämme istunutta naisryhmää, jolta ei koristusta puuttunut: kimaltelevat, kiiltävästä vahapintaisesta bassin-kankaasta valmistetut mekot (jokaisella hivenen erilainen malli), kovamuoviset kullanväriset käsilaukut, irtokynnet ja -ripset, näyttävät peruukit ja meikit, valtavan kokoiset korvakorut ja sormukset, korkokengät ja burundilaisittain kalliinnäköiset älypuhelimet, joilla naiset näpsivät jatkuvalla syötöllä selfieitä ja notkuivat somessa. Vaikka yritin, en voinut välttää mielessäni suoraa leikkausta perjantai-iltapäivään, jolloin uusilla kotikulmillani Kinindossa vastaani käveli mies sylissään ehkä 3-vuotias lähes elottoman oloinen lapsi. Annoin miehelle 5000 frangia, alle kahta euroa vastaavan summan, ja toivoin että häneltä löytyisi loppuraha taksiin ja sairaalaan.

Mutta kyllä nämä naiset ovat juhlansa ansainneet. YK:n tasa-arvojärjestö UN Womenin mukaan vuonna 2024 burundilaisista naisista reilu viidesosa (22,1%) kertoi kokeneensa fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa kumppaninsa taholta (suomalaisnaisista 8,1%), alle 40% naisista oli modernin perhesuunnittelun piirissä, ja lähes viidennes (19%) oli naimisissa ennen täysi-ikäistymistä.

Kotimatkalla taksissa Romainen ystävä Audrey totesi, että naisten asema Burundissa ei ole nopeasti paranemaan päin. Vaikka sukupuolikiintiöitä on otettu eri instansseissa käyttöön, tuppaavat nämä hänen mukaansa olemaan keinotekoisia. Samoin, kuten olin uumoillut, monet niistä yrityksistä, joilla on nimellisesti naisjohtaja.

Onneksi on myös Romainen ja Audreyn kaltaisia naisia, jotka tekevät töitä, johtavat yrityksiä ja projekteja, ja näyttävät esimerkkiä muille burundilaisnaisille taloudellisesta itsenäisyydestä, joka on tässä maailmassa avain moneen muuhun elämää helpottavaan ja onnellistavaan asiaan.