Konferenssi, kihlajaiset, Kigamba

Kulunut puolitoista viikkoa on ollut monipuolista aikaa.

Edellisperjantaina Oscar kutsui minut mukaansa Global Leadership Summit -tapahtumaan, joka järjestettiin Gitegan suurimmalla yliopistolla. Tapahtuma oli valtava, sillä osallistujia oli kahden päivän aikana yli 1200.

GLS-tapahtuma on lähtöisin jenkeistä, mutta ilmeisesti sitä järjestetään ympäri maailmaa, Burundissakin kolmella paikkakunnalla. Ohjelma koostui amerikkalaisten inspiraatiopuhujien videoesityksistä, jotka oli dubattu kirundiksi, sekä paikallisten asiantuntijoiden läsnäpuheenvuoroista. Kaikki tapahtui kirundiksi, mutta koska olin ainoa valkoinen paikalla sain taas erityiskohtelua: paikan eturivissä, tulkkausta, lounaan VIP-puolella.

Paikallisissa puheenvuoroissa korostettiin yhdessä tekemistä, kovaa työtä ja jakamista. Eräs pappi teroitti jokaisessa diassaan, että mikäli itsellä on vaurautta tai osaamista, sitä pitää jakaa. Hän myös totesi, että yhteiskunta, jossa on yhtäältä superrikkaita ja toisaalta erittäin köyhiä ihmisiä, on epäterve. Olisi kiinnostavaa järjestää aiheesta keskustelu hänen ja Sirpa Selänteen välille.

Yhtenä esimerkkinä jakamisesta tämä maankuulu johtajuuskouluttaja Dieudonné kertoi, että nälänhädän iskettyä erääseen Burundin naapurustoista, läheisessä yhteisössä päätettiin jättää lihansyönti väliin kuukaudeksi, ja siitä säästyneillä varoilla ostettiin elintarvikkeita hädänalaisille.

Loppupuheenvuorossaan Dieudonné kehotti jokaista osallistujaa tekemään tapahtuman jälkeen yhden uuden, omaa yhteisöä hyödyttävän teon.

Dieudonnén sanoma oli väkevä, mutta päivän inspiroivimmasta puheenvuorosta vastasi Apollinaire, burundilainen liikemies, joka jakoi elämäntarinansa. Hän oli aloittanut uransa lapsena torikaupankäynnillä, siirtynyt myöhemmin kivijalkakauppoihin ja nyttemmin teollisuuteen. Myös Apollinaire toi esiin kovan työnteon, periksiantamattomuuden ja kirkkaan vision merkityksen.

Apollinaire totesi myös, että naiset ovat miehiä rohkeampia, kun esimerkiksi haluavat saada jotain selville. Silti yhtäkään naista emme päässeet näkemään puhujana, tai edes moderaattorina.

Myös Q&A-osuus poikkesi suomalaisesta tapahtumasta muun muassa siten, että ensimmäinen esitetty kysymys oli: ”Tuleeko hyvän johtajan olla jumalaa pelkäävä?”. Tähän Dieudonné-pappi totesi, yllättäen, että kyllä pitää (huomattavasti pidemmin ja monipolvisemmin toki). Yliopiston apulaisprofessori huomautti, että toisinaan johtajat käyttävät uskontoa omiin tarkoitusperiinsä. Mutta muistutti myös lopuksi Raamatun opista, että ellei ihminen pelkää Jumalaa hän ei ole oikea uskovainen. Eli ilmeisesti ei myöskään hyvä johtaja.

Vajavaisen kirundin ymmärrykseni johdosta ehdin kiinnittää huomiota puhujien ulosantiin ja esiintymiseen. Burundilaisilta puhujilta löytyi karismaa ja draamantajua vähintään yhtä paljon kuin amerikkalaisilta tedtalkkaajilta.

Tapahtuman lopuksi lavalle saapui pappi esittämään siunauksen ja yhteisen rukouksen, ja gospel-kuoro esiintyi.

Tapahtuman jälkeen Oscar esitteli minut yliopistonsa yrittäjyysklubin jäsenille, ja kävelimme samaa matkaa kotiin. Kaikilla heistä on yritys aluillaan, ja joukossa oli ilokseni myös useampi nuori nainen.

Haastattelemani Claude kertoi, että hän on alkanut myymään kaneja (lapin), joita täällä maltalaiseen tyyliin syödään ruuaksi. Hän ei siis ole alkanut myymään leipää (le pain), kuten aluksi ymmärsin. Dieudonné puolestaan kertoi, että aikoo hankkia maata ja alkaa kasvattaa soijaa. Calixte suunnittelee mehubisnestä. Oscarilla on muutaman piirun verran kunnianhimoisempi bisnessuunnitelma.

Kihlajaisissa

GLS-konferenssin jälkeisenä päivänä pääsin World Future Active -järjestön vapaaehtoisen Gustaven kutsumana paikallisiin kihlajaisjuhliin. Tai ehkä oikeampi nimitys on myötäjäisjuhlat. Spektaakkeli jollaista en ole ennen todistanut.

Paikalla oli lähes 200 kutsuvierasta, siitä huolimatta että kuulemma moni oli jättänyt saapumatta Bujumburasta kallistuneen logistiikan johdosta (esimerkiksi Probox-kyydin hinta on ilmeisesti viisinkertaistunut lyhyessä ajassa).

Juhlaohjelmaan sisältyi muun muassa laulua, Gishora-tyyppisen rummun soittoa ja nuorten naisten ja miesten näyttävät tanssiesitykset. Mutta ennen kaikkea sulhasen ja morsiamen isien keskinäistä neuvottelua. Koko juhlan keskipiste on morsian, eikä häntä nähdä ennen kuin hänen hinnastaan on päästy sopimukseen. Nykyään neuvottelut ovat lähinnä symboliset, ja aiemmin sulhasen isän lehminä maksamat myötäjäiset näyttäytyvät nykyään kukkakimppuna ja sitä luovutettaessa taustalta kuuluvana lehmien ammuntana. Mutta ilmeisesti myös raha vaihtaa omistajaa.

Sulhanen ystävineen saapui paikalle heti aluksi, pukeutuneina perinteisiin asuihin, samaan tyyliin kuin Gishoran rumpalit, ja seipäiden kera. Seremonian puolivälissä sulhanen asettui yleisön eteen odottamaan neuvottelujen päättymistä ja morsiamen saapumista. Lopulta, kukkakimpun ja symbolisten lahjojen päädyttyä morsiamen suvun puolelle, morsian saapui, vielä loppuhetkille saakka piilotettuna laulavan, tanssivan ja rummuttavan joukon keskelle.

Morsian, hän puolestaan länsimaalaistyyliseen mekkoon pukeutuneena, astui sulhasen viereen, ja sulhanen pujotti dramaattisin elkein kihlasormuksen morsiamen vasempaan keskisormeen.

Sitten päästiin syömään, juomaan ja iloitsemaan onnellisesta lopputuloksesta. Olutta teki kovasti mieleni, sitä näyttivät monet paikallisetkin naiset anniskelevan, mutta kaikki juomat tarjottiin lämpiminä. Sitruunafanta meni alas viilentämättömänä. Pisteet toki energiansäästöstä!

Viimeinen ohjelmanumero ja merkki siitä, että juhlat ovat päättymässä oli paikallisen banaanioluen tarjoilu: joukko rouvasnaisia jakoi oluen perinteisissä karahveissa. Koska olin kyseistä juomaa jo aiemmin maistellut, aloin vienosti kysellä olisiko mahdollista harkita kotiinpaluuta. Väsytti istuminen jo. Pyyntööni vastattiin tietenkin kyllä ja lähtöä alettiin tehdä heti. Mahdotonta varmuudella koskaan tietää, mikä on vastapuolen todellinen mielipide, koska muzungulle harvoin sanotaan ei, mutta tässä tapauksessa en usko kenenkään harmitelleen.

Kigambassa

Viikon lopulla pääsin näkemään vielä täysin uusia, myös monille burundilaisille vieraita seutuja, kun sain kutsun World Future Activen projektiseurantavisiitille Kigamban kylään Tansanian rajalle. Siellä WFA kumppaneineen on tämän vuoden koordinoinut paikallisen osuuskunnan kompostointihanketta Ranskan suurlähetystön tukemana.

Vaikka kompostointimateriaalin määrä näytti tällä erää olevan vähäinen, asusti siinä paljon tyytyväisen oloisia matoja. Hankekoordinaattori kertoi, että osuuskunnan jäsenet (38 naista ja 8 miestä) ovat saaneet multaa omaan käyttöön jo isoja määriä, ja että muun muassa kylän toripäivien jälkeen sieltä jääneet biojätteet tuodaan kompostoitumaan.

Katsastimme myös niinikään Ranskan tuella osuuskunnalle hankitun myllyn, jolla he voivat valmistaa maissijauhoa myytäväksi. Tämän ja aiempien projektien avulla osuuskunta on pystynyt hankkimaan muun muassa vuohia, jotka ovat sittemmin jo saaneet kilejä. Nyt osuuskunta haaveilee lehmien hankinnasta, niiden lanta olisi hyvää materiaalia kompostointiin.

Koska olen nainen ja työskennellyt vapaaehtoisena malilaisessa naisten kariteosuuskuntahankkeessa, kyselin koordinaattorilta tarkemmin perheiden ja naisten oloista. Hän kertoi, että suurin ongelma kylässä on — klassisesti — että monet miehet käyttävät aikansa ja rahansa baarissa istuen olutta juoden. Osuuskunnan saamista tuloista 40% jaetaan suoraan naisille, ja näillä tuloilla naiset voivat paremmin varmistaa lastensa ja omat tarpeet.

Mielellään olisin kuullut lausuntoja ja infoa suoraan naisilta itseltään, mutta osuuskunnan jäsenistä ainoastaan miehet puhuivat vierailun aikana. Ilahduttavaa kuitenkin, että aluehallinnosta mukaan retkelle saatu edustaja sekä kunnanjohtaja olivat naisia ja pääsivät ääneen.

Kiertotaloustyötä

Ecofitextin osalta viimeaikaiseen ohjelmaan on kuulunut tietysti paljon tyhjyyteen tuijottelua, rukoilua ja manailua internetin äärellä. Mutta paljon muutakin: soittelua ja whatsappailua ruandalaisen Drocellen kanssa, joka työskentelee hollantilaislähtöisessä kehityskonsulttifirmassa rahoitushakemusten teon ja projektihallinnon parissa, auttaen meitä löytämään rahoitusta; puhelu Norsunluurannikolle ACEN-säätiön koordinaattorille koskien Burundin kiertotaloustiekarttatyön jouduttamista; soitto Fida Internationalin Elinan ja Davidin kanssa; yhteistyötiedustelu brittiläiseen kestävien tekstiilien oppilaitokseen, ja tapaaminen burundilaisen sisalista käsitöitä valmistavan yrityksen omistajan kanssa.

Sokerina pohjalla pääsimme viime viikolla tapaamaan ilmeisen kiireistä FENACOBU-mikrolainaorganisaation johtajaa. Toisin kuin ehkä useimmat hänen puheilleen pyrkivät, me toimme mukanamme ideoita uusista rahoituslähteistä FENACOBUlle. Keskustelut jatkuivat maanantaina, ja olen jo lähettänyt kyselyjä eteenpäin.

Minun illuusioni muzungun kaikkivoipaisuudesta on kokenut (kenties ihan terveellisen) maanpinnalle palautuksen. Olen lähetellyt viestejä eri finanssi- ja ympäristöorganisaatioihin Nairobissa pyytäen tapaamista, koska matkustan Keniaan tällä viikolla. En ole saanut vastausta yhdestäkään paikasta.

No, sitä enemmän minulla tulee olemaan aikaa nauttia (toivottavasti) Burundiin verrattuna superhyvistä verkkoyhteyksistä, availlen kaikki ne sivut, joista olen täällä saanut vastauksen: ’Server not responding’. Aion vasta siellä avata myös ne videotiedostot, jotka sain World Visionin Augustinin minulle vinkkaamalta nuorelta elokuvantekijältä Billyltä. Billy kertoi, että Burundissa valokuvaajien ja elokuvatyöntekijöiden täytyy tehdä yövuoroa, jotta raskaat tiedostot saadaan liikkeelle.

Lisäksi tarkoitukseni on Nairobissa tutustua teentuotantoon ja norsujen orpokotiin, ostaa kasvovettä jota en ole Burundista löytänyt, käydä kampaajalla, katsoa Netflixiä ja ehkä jopa mennä elokuviin!