Pieniä askeleita

Ensimmäinen kuukausi Burundissa on takana. Ilmeisesti viihdyn, sillä huomaan joka päivä harmittelevani ajan nopeaa kulua.

Aika on kulunut nopeasti, siitä huolimatta että iso osa jokaisesta päivästä kuluu puhelimen tai tietokoneen ruutua tuijotellessa, sivun latausta odotellen. Nykysuomalaiseen turboahdetun tehostettuun elämään ehdollistuneena olen koittanut miettiä, mitä näiden eripituisten hyödyttömien ajanjaksojen aikana voisin tehdä, etteivät ne mene hukkaan.

Mutta olen tulossa siihen johtopäätökseen, että vaikka hartaasti globaalin tasa-arvon nimissä toivon nopeampia verkkoyhteyksiä Burundiin, minulle nuo hetket ovat arvokkaita. Niiden aikana aivoni työstävät näitä blogitekstejä tai pähkäilevät ratkaisuja kasvuyrityksemme kasvukipuihin. Ja ties mihin muuhun, josta eivät viesti minulle suoraan.

Pelottaviahan nuo hetket myös ovat länsimaiselle ihmiselle, kun ehtii ajattelemaan ja kuulostelemaan itseään. Mutta olen samaa mieltä edesmenneen runoilija Mirkka Rekolan kanssa, jonka viimeisten elinvuosien sanat entinen kämppikseni lähetti: ”Kaiken pitää rakentua, mitään ei saa rakentaa. Ilman ja hengityksen pitää kulkea siinä välissä.”

Turhautumista

Burundi on ollut minulle siis täydellinen pakopaikka muun muassa tylsistymisen kokemiseen. Uskallan nyt sanoa tämän, tiedostaen että ympärilläni valtaosalla ihmisistä eivät mitkään maailman työtunnit riitä säällisten, elämiseen riittävien tulojen kasaamiseen. Esimerkiksi paikalliset julkisen sektorin autonkuljettajat joutuvat ottamaan sivutöitä taksikuskeina.

Presidentti Evariste Ndayishimiye puhuu Burundin edistyvästä omavaraisuudesta, samaan aikaan kun tarve kansainväliselle tuelle on hallinnon laskelmien mukaan 28 miljardia dollaria. Presidentti syyttää korruptiosta virkamieskoneistoa, mutta ilmeisesti rikkeitä tai rikoksia ei juurikaan ole viety oikeuteen.

Tuskin mikään täällä radikaalisti muuttuu ennen kuin kansa lähtee kaduille vaatimaan hallinnon uudistusta, mikä puolestaan tulee varmuudella vaatimaan kuolonuhreja. Burundista pakeni edellisen konfliktin johdosta 2015-2016 satoja tuhansia ihmisiä, ja kansanmurhan ajat ovat varmasti monilla vielä muistissa, joten uusi yhteenotto hallinnon kanssa tuskin houkuttelee. Eikä siihen nälkäisenä varmaan oikein ole energiaakaan. Malissa 15 vuotta sitten sain päivittäin tuntemattomilta lounaskutsuja, täällä vain rahanpyyntöjä.

Silti, vaikka luulisi että jatkuva huoli toimeentulosta ja jaksamisesta ajaisi ihmisen nihilismiin, anarkiaan ja itsekkyyteen, täällä vallitsee pikemminkin auttamisen kulttuuri. Se on minulle yksi toivon pilkahduksista täällä.

Samalla toivon, että kansainvälinen yhteisö ja kehitysyhteistyörahoittajat pyrkisivät pikemminkin löytämään uusia keinoja siviilien auttamiseen kuin hylkäisi maan, kun paikallisilta päättäjiltä ei löydy kiinnostusta sen kehittämiseen. YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttaminen kun tulee pitkälti riippumaan Burundin kaltaisten hauraiden ja konfliktialttiiden maiden edistyksestä. Ruanda naapurissa osoittaa, että potentiaalia löytyy valtavasti.

On ollut kiinnostavaa saapua tänne ruohonjuuritasolle edistämään innovaatioita, ilmastonmuutoksen hillintää ja yrittäjyyttä, kolmea tekijää jotka esiintyvät usein kansainvälisten toimijoiden juhlapuheissa. Esimerkiksi Suomen Kansainvälisten taloussuhteiden ja kehitysyhteistyön selonteossa todetaan: ”Pienillä ja keskisuurilla yrityksillä on ratkaiseva merkitys työllisyyden ja talouskasvun kannalta, mutta ne ovat rahoituskatveessa. Siksi on tehokasta tukea kehittyvissä maissa toimivia pk-yrityksiä siten, että ne pääsevät paremmin rahoituksen piiriin.”

Silti suomalaisilla suurlähetystöillä tai rahoitusta tarjoavilla toimijoilla ei ole edes yritysneuvontaa tarjota, pk-yrityksille suunnatuista starttirahoista puhumattakaan. Samaa eioota saimme Ranskan suurlähetystöstä. Entisen siirtomaavallan Belgian kehitysyhteistyöorganisaatio Enabel ei edes vastannut tiedusteluumme.

Ehkä tämä kaikki liittyy siihen paljon puhuttuun ja huhuttuun asiaintilaan, että vauraat maat eivät lopulta halua köyhien maiden kehittyvän, koska tämä tarkoittaisi edullisten luonnonvarojen ja työvoiman virran tyrehtymistä.

Valonpilkahduksia

Tähän mennessa viisas lukija on saattanutkin jo päätellä, että mitään välitöntä Pandoran lipasta Ecofitextin toiminnan käynnistämiseen emme ole päässeet avaamaan. Mutta toivottomia tai toimettomia emme ole olleet. Bujumburan-ekskursiolla tapasimme kuin tapasimmekin yhden organisaation, hollantilaisten rahoittaman SPARK-yritystukiverkoston, joka vaikutti aidosti kiinnostuneelta edistämään Ecofitextin toimintaa. Heidän mukaansa paikallisilla yrityksillä on huutava pula esimerkiksi pakkausmateriaaleista, joita voisi myös valmistaa banaanista. Harmillisesti Gitega ei tosin kuulu heidän valmennusohjelman kohdealueisiin tänä vuonna. Mutta saimme joitain vinkkejä eteenpäin, ja toivomme että maantieteellinen jako on erilainen ensi vuonna.

Toinen valonpilkahdus oli myönteinen vastaus Burundin ympäristöministeriltä Afrikan kiertotaloussäätiön (ACEN) pyyntöön kansallisen kiertotaloustiekartan laatimiseksi Burundissa. Oscar on ACEN:n edustaja Burundissa ja lähetti kyseisen kirjeen ministeriöön kuukausia sitten. Hän on kysellyt säännöllisesti vastauksen perään, mutta kukaan ei ole tuntunut tietävän missä kirje menee. Bujumburan-retkellämme Oscar onnistui saamaan käsiinsä ministerin WhatsApp-numeron, ja myönteinen kirje saapui viesteilyä seuraavana päivänä.

Nyt odotamme, että ACEN:n kautta tiekartan laatimiseen löytyy rahoitusta, ja että Burundin ympäristöministeriö on yhteistyökykyinen. Tiekarttatyö mahdollistaisi sekä Burundin kiertotalouden nykytilanteen kartoituksen, että ongelmien ja niiden ratkaisujen arvottamisen frangeina. Sitä kautta myös Ecofitextin kaltaisten ympäristö-startupien tarjoamat ratkaisut ja tarpeet tulisi huomioitua.

Tiekartta voisi mahdollistaa myös täysin uusien avausten kartoittamisen. Entisellä kollegallani Mikolla oli mielestäni nerokas idea esimerkiksi siitä, että miksipä nykyisen polttoainekriisin oloissa Burundi ei voisi pyrkiä omavaraisuuteen polttoainetuotannossa, bio- ja puukaasutuotannon kautta? Banaanin ja muiden maataloustuotteiden sivuvirtoja tuntuu ainakin riittävän.

Toivon mukaan tiekarttatyöstä seuraisi myös Oscarille konsulttihommia, mikä toisi pääomia ja referenssejä Ecofitextille.

Näiden myönteisten uutisten lisäksi minä löysin kaksi potentiaalista Afrikassa toimivaa investointifirmaa, joista voimme hakea rahoitusta. Mutta ensin pitää saada liiketoimintasuunnitelma viimeisteltyä. Siihen se paikallisen kontekstin ymmärtävä yritysneuvontapalvelu olisi kullanarvoinen apu.