Vääriä lääkityksiä, oikeita töitä ja kuninkaalliset rummut

Amahoro! Ni sawa? Kirundin oppitunnit ovat alkaneet! Olen nakittanut vartijani Gadin opettamaan minua iltaisin.

Varsinainen kieli- ja kulttuurikylpy oli myös eilinen kirkkoreissu. Menin Oscarin perheen kanssa heidän adventistikirkkoonsa, joka oppiensa mukaisesti viettää jumalanpalvelusta lauantaisin. Ja millainen jumalanpalvelus se olikaan!

En ollut tajunnut ottaa evästä mukaan, joten viiden tunnin kohdalla luovutin ja lähdin syömään. Siihen mennessä olimme kokeneet muun muassa saarnaamista, kuorolaulua, paraatin/tanssiesityksen/armeijamarssin yhdistelmän (Oscarin nuorempi tytär johti lasten paraatia), Raamattu-opintopiirin, tietovisan ja kolehdin.

Tuon kokemuksen ja aamulla koetun shokin — yöperhosten invaasio terassille ja asuntooni yön aikana — jälkeen loppupäivä meni lepäillessä ja toipuessa näistä monista raamatullisista kokemuksista.

Ehdin siis selvittää adventistien maailmankatsomusta ja arkielämää. He uskovat Jeesuksen toiseen tulemiseen. Aatteen perustaja William Miller oli ennustanut sen tapahtuvan jo 1844, ja oli saanut paljon vihaa ja kritiikkiä osakseen kun ennustus ei toteutunut. Sitten joku hänen seuraajistaan oli korjannut toisen tulemisen tapahtuvan seuraavana vuonna. Noh, ei ole ehkä yllättävää, että ihmiset jotka olivat myyneet omaisuutensa ja ryhtyneet seuraamaan tätä herraa, olivat kovasti pettyneitä, kun tämäkään ennustus ei toteutunut.

Tällä hetkellä ennustetta on korjattu niin, että Jumala käy parhaillaan läpi Elämän kirjaa, ja kun hän on sen tarkastanut loppuun, sitten Jeesus saapuu.

Kiintoisaa adventisteissa on myös se, että heidän syömisensä ja elämäntapansa on säännösteltyä ja kurinalaista. Heidän tulee olla kasvissyöjiä ja välttää päihteitä, sokeria sekä kahvia ja teetä. Ei ihme, että Oscarin tyttäret sekosivat aika lailla, kun annoin heille ystäväni lähettämän Fazerin sinisen suklaalevyn (no, kukapa lapsi ei sekoaisi). Sain selityksen myös sille, miksi Oscar niin kiihtyi siitä että pidin erilaisia tuotteita jääkaapissa: adventistit uskovat pakastamisen tuhoavan ruuan, ja tämä koskee varmaan Burundissa myös kylmentämistä.

Jääkaappikeskustelu liittyi vatsavaivoihini. Jotka onneksi nyt vaikuttavat olevan historiaa! Tämä viikko toi mielenkiintoisia vaiheita sairauskertomukseeni, kun alkuviikosta kävi ilmi että sain väärän lääkityksen. En tiedä, missä kohdassa sekaannus tapahtui, koska lääkärin kanssa oli kyllä puhetta sekä antibiooteista että närästyslääkkeistä. Apteekista sain kuitenkin vain yhden paketin, jonka oletin olevan antibioottia. Onneksi lähetin kuvan paketista perheeni WhatsApp-ryhmään, ja onneksi veljelläni on skarppi eläinlääkärivaimo. Hän viesteili, että paketti on pelkkää närästyslääkettä, joka yksistään käytettynä voi jopa pahentaa tautia.

Kolmas onnenpotku tässä tilanteessa oli se, että täällä antibiootteja saa apteekista ilman reseptiä. Haimme sitten Oscarin kanssa lisää ciprofloxacin-lääkettä, joka tuntuu tepsineen pöpöihin.

Työkykyinen olin kuitenkin koko viikon. Ja tehokas viikko olikin: kirjoittelin eri YK-organisaatioille ja lähetystöille, ja nyt meillä on ainakin viisi tapaamista tiedossa ensi viikon Bujumburan-visiitillemme. Tein uuden esitteen Ecofitextille. Oscar edisti liiketoimintasuunnitelmaa, jossa kyllä edelleen riittää pähkäiltävää. Lisäksi lähetimme hakemukset kahteen eri innovaatiokilpailuun.

Työn ulkopuolinen saavutus kielenopiskelun lisäksi oli kodin saaminen järjestykseen, kun hankin uuden huonekalun, jalustalla seisovan korin johon saan kätevästi piiloon tavaroita.

Ja tänään pääsin kokemaan Burundin tunnetuimmat artistit: Gishoran rummuttajat. Mutta ei ollut kaukana ettei jäänyt tämä elämys väliin.

Ensin oli vaikeuksia löytää yhtäkään lähellekään järkevän hintaista taksia. Vaikka Oscar oli maininnut Burundin polttoainekriisin, en ollut tajunnut miten vaikeasta tilanteesta on kyse: täällä bensaa on saatavilla vain mustasta pörssistä, ja hinta on sen mukainen. Tilanne johtuu ilmeisesti Burundin ulkomaisen valuutan puutteesta, eli valtion rahakirstun pohja häämöttää. Maan vienti kattaa vain 20% tuonnista. Asiaan liittyvät myös EU:n aiemmin asettamat Burundin hallinnon vastaiset talouspakotteet. Tämä kaikki osuu tietysti tavallisten kansalaisten nilkkaan.

Lopulta Oscar löysi 100 000 frangilla (reilu 30 euroa) taksin, joka lupasi kuljettaa meitä tuon yhteensä 14 kilometrin matkan ja odottaa paikan päällä. Minä pysyin nurkan takana sillä aikaa kun Oscar neuvotteli taksikuskien kanssa.

Gishoraan päästyämme sain tietää, että rumpushow’n näkeminen maksaa 100 euroa, ulkoilmamuseon kiertäminen reilu kuusi euroa. Totesin Oscarille, että kierrän museon ja katson esityksen YouTubesta. Ja jälleen Oscar neuvotteli.

Lopulta hinta tinkautui noin 70 euroon, siihen suostuin pitkin hampain. Mutta voi pojat, kyllä esitys oli sen väärti! En ollut osannut odottaa mitään sen spektaakkelin kaltaista, eri sukupolvien miehet saapuivat estradille huumaavan rumpujensoitannan säestämänä esittelemään tanssi- ja näyttelijäntaitojaan. Kaikkein hämmästyttävintä oli kuitenkin se, miten sekä alussa että lopussa miehet soittivat rumpuja, valtaviakin, niitä pään päällä kannatellen. Olin kuin keisarinna Colosseumilla, miehet esiintyivät vain Oscarille, taksikuskille ja minulle. Lopuksi pääsin vielä itse tanssimaan heidän kanssaan.

Näitä kyseisiä rumpuja saavat kuitenkin täällä soittaa vain miehet, sillä rummun katsotaan edustavan naisvartaloa.

Gishoran rummut lisättiin UNESCOn maailmanperintölistalle kymmenen vuotta sitten. Rumpupyhätön perusti vuonna 1903 kuningas Mwami Mwezi IV Gisabo Bikata-Bijoga. Hän piileskeli Gishorassa vihollisiaan kymmenen kuukauden ajan. Voittonsa varmistuttua kuningas määräsi rakennettavaksi pyhätön, kiitoksena Nyabidaha-nimiselle miehelle, joka oli pelastanut hänen henkensä. Abatimbo-niminen rumpaleiden yhteisö pitää paikasta huolta.

Rummut valmistetaan tietyistä paikallisista puulajeista sekä lehmännahasta, ja ne voivat kestää käytössä yli sata vuotta. Rumpuesitys symboloi kansallista ylpeyttä ja kunnioitusta kuninkaallista perhettä kohtaan. Nykyään Gishoran rummut ovat tärkeä käyntikortti ja turistinähtävyys Burundille, joka ei liikaa myönteistä julkisuutta nauti.

Ulkoilmamuseossa näin myös kuninkaan käyttämän käymälän. Siellä ei ollut reikää maassa, vaan joku onnekas sai tehtäväkseen kerätä kuninkaan jätökset, sillä uskottiin, että muutoin koituisi huono satovuosi.

Joka päivä on koulupäivä Burundissa!