Mietteitä menomatkalta

”Miten siellä Burgundissa toimii verkkoyhteydet?” ”Hyvää matkaa Beniniin!” ”Sehän on jossain Myanmarin lähellä?” ”Djiboutissa on hienot maisemat!”

Burundi ei ole kovin tuttu paikka suomalaisille. Useampi kaverini on lähettänyt kuvakaappauksen ruokomajasta, joka Google-haulla ”Burundi” ilmestyy ruudulle ensimmäisenä. Niin stereotyyppistä. Vaikka voihan olla, että ruokomajat ovat Burundissa oikeasti yleinen asuntokonsepti. Kuinka yleinen, se pitää selvittää heti kun pääsen maahan.

Tai ehkä ei ihan heti, koska ensin pitää saada viisumi lentokentältä, löytää tuleva kollegani ja pomoni Oscar, nostaa rahaa ja hankkia sim-kortti.

Oscar on perustanut Gitega-nimisessä kaupungissa muutama vuosi sitten yrityksen, jonka liikeidea on valmistaa banaanintuotannon sivuvirroista (= banaanipuun varsista) kuitua, josta voi puolestaan tehdä esimerkiksi kangasta tekstiiliteollisuuden tarpeisiin. Ideana on sekä vähentää jätettä ja korvata ympäristölle vahingollista tekstiilituotantoa että vahvistaa paikallista taloutta ja tarjota työpaikkoja, etenkin naisille.

Törmäsin Oscarin firman vapaaehtoishakuun sattumalta tänä kesänä, kun olin suunnittelemassa täyttä irtiottoa Suomesta, työelämästä ja ns. kapitalistisesta oravanpyörästä. Olin löytänyt tieni afrikkalaisten ekokylien pariin Global ecovillage network -sivustolla. Lähetin viestiä lukuisiin niistä, ja lähes kaikista sain yllätyksekseni pikaisen vastauksen. Mutta Oscarin ilmoituksen luettuani totesin, että tässä hommassa yhdistyisivät parhaassa tapauksessa suurimmat ura-ambitioni: työ vihreän siirtymän ja afrikkalaisten kasvuyritysten parissa, ranskankielisten afrikkalaisten sisämaavaltioiden tukeminen, viestintä- ja ympäristöosaamiseni hyödyntäminen uudella tavalla.

Niinpä lähetin tiedustelun, Oscar vastasi, ja tässä sitä ollaan Nairobin lentokentällä matkalla Bujumburan kautta Gitegaan. Tarkoitukseni on seuraavan puolen vuoden ajan auttaa Ecofitextiä löytämään rahoitusta, verkostoitumaan, parantamaan ympäristöosaamistaan ja kehittämään markkinointiaan.

Minulla on vain vähän kokemusta rahanhausta, vielä vähemmän yksityiseltä sektorilta, ei minkäänlaista kokemusta firman pyörittämisestä enkä ole varsinaisesti työskennellyt kiertotalouden tai jätehuollon asiantuntijatehtävissä. Joten saa nähdä, paljonko minusta on hyötyä. Toivottavasti ei ainakaan haittaa.

Päässä pyörii tällä hetkellä paljon tulevaan työhön liittyviä kysymyksiä. Uskon kuitenkin tietäväni tärkeimmän faktan: yrityksellä ei ole rahaa, ei pennin hyrrää. Top kympissä ensimmäiseksi selvitettävistä asioista on, mistä löydämme Oscarille toimistolle pöydän ja tuolin. Hän kun on luvannut antaa omansa minun käyttöön. Hopeareunus on se, että saksalaisen SEZ-rahaston järjestämän innovaatiokilpailun voiton ansiosta toimisto löytyy, ja sieltä sähköt. Ihan alusta ei siis tarvitse aloittaa, mutta kokolailla kuitenkin.

Muutama fakta Burundista

Burundi on pieni sisämaavaltio Itä-Afrikassa. Tai ehkä sittenkin Keski-Afrikassa? Olen lukenut viimeisimmän työnantajani, YK-yliopiston WIDER-instituutin Burundi-aiheisia julkaisuja, ja esimerkiksi tässä tutkimuspaperissa alueen ekspertti Omar Shahabudin McDoom mainitsee Burundin ykskantaan keskiafrikkalaisena valtiona. Wikipedia puolestaan listaa Burundin itäafrikkalaiseksi valtioksi.

Kysyessäni Oscarilta Burundin maantieteellisestä identiteetistä hän vastasi: ”Before East Africa, was in central Africa and the two options are possible. You can say Burundi is east Africa and in central of Africa too. Possibilities are possible. But East Africa is most important.”

Tämän faktan ollessa nyt kristallinkirkas, voimme siirtyä väkilukuun: Burundissa on noin 14 miljoonaa asukasta. Suurin etukäteispelkoni on, että tulen olemaan Burundissa yksinäinen, mutta väestöntiheysdatan perusteella pelko on turha: maan pinta-ala on 25 680 neliökilometriä, joten Burundissa asuu keskimäärin 547 asukasta neliökilometrillä. Suomessa vastaava luku on 18,3.

Sitten se ehkä vähiten yllättävä fakta: Burundi on yksi maailman köyhimmistä maista. YK:n kehitysohjelman viimeisimmässä Inhimillisen kehityksen raportissa Burundi on ko. indeksillä mitattuna 204 maan joukossa sijalla 197. Kärkisijoilla olivat Sveitsi, Norja ja Islanti. (Suomi ei muuten yltänyt kymmenen parhaan joukkoon!)

Etnisen identiteetin osalta 85% burundilaisista on hutuja, 14% tutseja ja 1% twa-alkuperäiskansaa. Ja kyllä, Burundilla on paljon yhteistä naapurinsa Ruandan kanssa: ensimmäinen siirtomaaisäntä Saksa yhdisti maat Ruanda-Urundi-nimiseksi valtioksi. Myöhemmin siirtomaaherraksi tuli surullisenkuuluisa Belgia. Maat itsenäistyivät vuonna 1962.

Burundi kärsi Ruandan tavoin kansanmurhasta, jossa hutut tappoivat valtavan määrän tutseja ja maltillisia hutuja, mutta sen lisäksi myös sisällissodasta, joka päättyi vasta 2005. Epävakautta esiintyi myös vuosina 2015-18, johtuen istuvan presidentin Pierre Nkurunzizan ilmoituksesta jatkaa kolmannelle kaudelle.

Mikään demokratian mallimaa Burundi ei valitettavasti ole tänä päivänäkään. Tällä hetkellä presidenttinä toimii Nkurunzizan suojatti, kenraali Évariste Ndayishimiye. Hänet valittiin, ei ehkä ihan rehellisissä vaaleissa, keskellä koronapandemiaa vuonna 2020. Aiemmin mainitsemani Omar McDoomin naapurivertailun mukaan Burundissa kansalaisyhteiskunta on kuitenkin vapaampi kuin Ruandassa.

Melissa Samarin on koostanut hyvän raportin Burundin demokratiasta ja kehitysavusta. Raportissa todetaan, että Burundiin on vuosikymmenten aikana virrannut huomattavasti vähemmän kehitysapua kuin Ruandaan. Liekö tämä osasyynä siihen, että Ruanda porskuttaa taloudellisesti kaukana Burundin edellä? Raportissa myös tosin todetaan, että Burundin johtajat ovat olleet taitavia käyttämään ulkopuolista rahoitusta lähinnä omiin tarkoituksiinsa.

Yhteisestä historiasta ja identiteetistä huolimatta välit Ruandaan eivät ole ruusuiset, sillä maiden välinen raja on ollut suljettuna tammikuusta lähtien. Burundi syyttää Ruandaa Kongon demokraattisen tasavallan (DRC) puolella toimivan Red Tabara -kapinallisryhmän tukemisesta. Ryhmittymä iski joulukuussa 2023 Burundin länsirajalla, aiheuttaen Burundin hallituksen mukaan 20 ihmisen kuoleman. Samantyyppisiä syytöksiä Ruandaa kohtaan on esittänyt DRC, ja tämä kaikki kytkeytyy, yllätys yllätys, DRC:n puolella olevien luonnonrikkauksien havitteluun.

Länsinaapuriin liittyy myös se info, jonka äitini on lukenut ainakin neljän ulkoministeriön matkustustiedotteesta: Burundiin matkustamista ei suositella. Tarkennuksena kuitenkin: esimerkiksi brittien ulkoasiainhallinnon mukaan matkustamista Cibitoken ja Bubanzan alueille suositellaan välttämään. Koko loppumaa on merkitty vihreällä (toisin kuin esimekiksi Mali, jossa myös asuu länsimaisia ihmisiä, joskin vähenevissä määrin).

Cibitoke ja Bubanza sijaitsevat DRC:n ja Ruandan välisen rajan keskellä, kuin koittaen sanoa: riita poikki ja Kibiran kansallispuisto väliin. Mutta valitettavasti tämä luonnoltaan upea sijainti merkitsee mahdollisia kapinallisryhmien hyökkäyksiä. Ex-kollegoiden tutuilta olen kuullut, että muutoin Burundi on ulkomaalaiselle työntekijälle leppoisa ja mukava paikka elää.

Burundin pääuskonto on katolilaisuus. Ja usko tuntuu olevan vahvaa. Kysyin kerran Oscarilta, onko Burundissa karaokebaareja, ja yllätyksekseni hän vastasi että niitä on paljon! Kunnes kävi ilmi, että kyse on gospelkaraokesta kirkossa.

Luotan kuitenkin siihen, että pääsen Gitegassa pian maistelemaan paikallista banaaniolutta. Se varmasti maistuukin, sitten kun olen taittanut viimeisen lentomatkan täältä Nairobista Bujumburaan ja sieltä parin tunnin bussimatkan Gitegaan, noin 50 kilogramman kuorman kera.